Ensimmäiset päivät

Jarvis kohtasi uuden kahdeksanviikkoisen perheenjäsenen ensimmäistä kertaa kotipihalla, jottei tulokas tunkeutuisi ensimmäisenä herran neljän seinän rajaamalle reviirille. Pennut ovat saaneet meillä useimmiten uteliaan ja kiinnostuneen vastaanoton, mutta epäluuloisella mäyräkoiralla kesti noin 0,2 sekuntia tajuta, että palvelusväen seurassa saapunut tapaus ei ollutkaan vain harmiton vieras, vaan uusi jäsen laumassa. Yksi halveksuva nuuhkaisu ja mäyräkoira käänsi mielenosoituksellisesti selän.



Mäyräkoirilla on draamantaju kohdallaan: mököttäminen onnistui, vaikka hännässä roikkui pieni piraija. Silitys, rapsutus ja leikitys ei kelvannut äärimmäisen loukkaantuneelle herralle, pää kääntyi protestina päinvastaiseen suuntaan jos herraa suvaitsi puhutella. Sapuskan se juuri ja juuri otti vastaan, mulkaisun kera. Seuraavana iltana murjotuksesta tuli astetta haastavampaa, kun Junon sisko saapui leikkitreffeille. Äkkiä pakoon. Kun rasavillit pikkutytöt nukahtivat viltille, totaalisesta ignore-linjasta poikettiin muutaman armollisen masunuuhkaisun verran. Alku se on sekin.



Mäyräkoiraa numero 2 ei paljoa esikoisen kiukuttelu hidastanut. Mahdoton nuuhkutus ja tohina kävi kun uusi koti tutkittiin läpikotaisin ensimmäisten päivien aikana. Pennulla on vain kaksi vaihdetta, on/off. Uni tulee varoittamatta kesken vipellyksen, joskus ei ehdi kiivetä edes lempinukkumapaikkaan kaulakuoppaan asti.



Junolle pedattiin oma peti sängyn viereen, mutta se kelpasi neitokaiselle vain pissapaikaksi. Nukkumapaikka löytyy öisin palvelusväen kahden tyynyn välistä, siinä on lämmin paikka ja lyhyt matka aamusuukoille.

Kotimatka

Kahdeksanviikkoisen prinsessanakin riistäminen tutusta ja turvallisesta pesästään kohti uusia kulmia ja uutta kotia tuntui huomattavasti vähemmän julmalta, kun sisaruksia pakattiin samaan autoon useampi. Siitä, että pikkutytön kaksi siskoa päätyvät lähipiiriin on muutakin iloa kuin pissanhajuisten omistajien vertaistuki - kolmikko saa kasvaa, leikkiä ja keksiä mäyräkoiramaisia metkujaan yhdessä.





Kotimatka sujui kunnialla: pikkupeto ei tuntenut vielä edes omaa nimeään, mutta autokyyti ei pelottanut eikä ensimmäinen puruluu arveluttanut. Heti se tiesi mitä sille pitää tehdä. Asiallinen meininki ja reteä asento.

Äitinsä tyttö

Parasta mitä pieni tyttö tietää on tennareiden nauhat. Ensimmäisenä yhteisenä aamunamme heräsin siihen, että sängyssä oli Converse - tarina ei kerro miten mäyräkoiranalku on raahannut lähes itsensä kokoisen kengän koko matkan eteisestä olohuoneen läpi makuualkoviin.

Tohtori Myllerrys & Täystuho

Tohtori Myllerrys lopettaa radiohiljaisuuden ryminällä ja esittelee tontin uuden vakiovieraan: Täystuho on 9-viikkoinen prinsessanakki, kutsumanimeltään Juno ja vaatimattomasta iästään huolimatta jo hyvin tunnistettavasti mäyräkoira. Ilmeet ja eleet ovat jo kohdillaan, alkaen mäyräkoiratuijotuksesta ja siitä tinkimättömästä periaatteesta, että kun jotain on päätetty periksi ei anneta. Paitsi jos saa nakin.








Muut tuntomerkit: maha on pinkki ja pyöreä, korvat kolme numeroa liian isot, etutassuissa on onnenlantit ja meininki on ihan mahdoton.






Juno on kotoisin samasta kennelistä kuin Jarvis ja vieläpä sukulaistyttö, Junon emo on nimittäin Jarviksen sisarpuoli. Sukulaiset eivät tähän lopu: Myllerryksen tontilla seikkailee jatkossa säännöllisen epäsäännöllisesti myös Junon kaksi siskosta Luna ja Sylvia, jotka löysivät onnekkaiden sattumien (= viattomien "tullaan ihan vaan seuraksi katsomaan pentuja" -retkien) kautta kodin blogin päähenkilöiden palvelusväen lähipiiristä.







Palvelusväki on onnesta soikeana. Luvassa paljon kuvia, videoita ja asiaa kuolemattomasta aiheesta nimeltä elämää mäyräkoiran kanssa - tästä eteenpäin siis kahden.

Saukkosukkula

Kaikki eivät ole hyvillään pitkän talven loppumisesta. Jarvis on katsellut hupenevia kinoksia silmät suurina kauhusta, se ehti tottua lähipuiston pehmeään lumeen, jossa sai sukkuloida saukkona jänisten jäljillä. Ei ollut villapaita pysyä mukana menossa, kun uljas metsästäjä antoi pupuille kyytiä.






Myös yhden mäyräkoiran sota Suomen postilaitosta vastaan jatkuu uusin panoksin, viimeksi kadulle jätetty postikärry sai tuta hurjan pedon vihasta kun Jarvis yritti haukkua sen kumoon.

Kuivausoperaatio

Kevät ei ole helppoa aikaa, kun maha on vain kymmenen sentin korkeudella maasta: mäyräkoiran ei tarvitse kipittää ulkona kuin metrin ollakseen yltäpäältä kurassa. Ulkoilua seuraa lähes päivittäin ohjelmanumero nimeltä koiran pesu, mutta kaikeksi onneksi Jarvis oivaltanut viimein, että on viisaampaa käyttäytyä yhteistyöhaluisesti kuin hangoitella vastaan - pesu tapahtuu jokatapauksessa, mutta ensinmainitussa tapauksessa vettä roiskuu vähemmän. Märät pakoyritykset ovat siis loppuneet ja tassut nostetaan kuuliaisesti yksi kerrallaan ylös, kun niitä jynssätään. Ilme on silti näkemisen arvoinen.







Miten Tohtori Myllerryksen lajikumppanit suhtautuvat pesutoimenpiteisiin?

Kuvausassistentti

Kuvausassistentti on herännyt peiton alla vietetystä talvihorroksesta ja pursuilee rakkautta: kamerasta ei löydy montaa kuvaa ilman kuonoa, hännänpäätä, tassua tai niitä kaikkia.



Assistentin, tuon rakkauden sukkulan, pääsy promokuvauksiin on toistaiseksi evätty. Vaatehuonelisenssi on myös jäähyllä, koska talouden kaikkien hanskojen ja lapasten peukalot ovat joutuneet saman ylitsevuotavan rakkauden kohteeksi.



Rakkaus oli tosin aamulla koetuksella kun vastaan tuli mäyräkoiran suurin vihollinen nimeltä postimies. Mysteeriksi jää kuinka kulmakunnan epäluuloisin eläin muuttuu kotona hellyydenkipeäksi sohvasaukoksi, joka löytää paikan kainalosta ennen kuin on ehtinyt edes istahtaa.

Loikoillen

Näin käy lähteneiden vieraiden petivaatteille heti kun silmä välttää: niiden seasta löytyy onnellisena loikoileva mies ja mäyräkoira. Jarviksen mielestä maailmassa ei ole mitään mahtavampaa kuin kasa peittoja, jonka alle mönkiä.




Karo taitaa olla samaa mieltä.

Pitkän tähtäimen suunnitelma

Jarvis uskoo vakaasti, ettei sen tekemisiin kiinnitetä huomiota, jos se toimii riittävän kärsivällisesti ja vaivihkaa. Paras tapa saalistaa pari kynsikkäitä emännän laukusta on muina mäyräkoirina nukahtaa laukkuun.




Ihan viatonta.

Jussipaitainen maastonakki

Jarvis sai tänä vuonna aikaisen joululahjan. Lämpöinen Jussipaita saapui ehtaan tarpeeseen, edellinen villapaita jäi pieneksi jo vuosi sitten ja mitä paukkuvammat pakkaset sen vähemmän mukavuudenhaluista mäyryläistä on huvittanut olla ulkona. Uuteen villikseen suhtauduttiin aluksi epäluuloisesti, mutta piparilla lahjominen sai epäluulot hälvenemään ja paita puettiin päälle hyvässä yhteisymmärryksessä.



Lenkit ovat viime päivinä kestäneet noin kolme minuuttia: tarpeet on hoidettu ensimmäisen vastaantulevan puun juurelle ja käännytty sen jälkeen päättäväisesti takaisin kohti kotiovea. Tänään ei ollutkaan enää kiire sisälle, maastonakki mönki ja hyppeli vastasataneessa puuterilumessa tyytyväisenä niin kauan että naparetkeilijän tavoin varustautunutta emäntää ehti alkaa palella.



Paitaa ei aivan riitä koko nakin pituudelta, mutta ei päksiä tuntunut palelevan. Puiston puput kiinnostivat paljon enemmän, niitä on väijytty koko syksy ja pesäkoloihin oltaisiin jo tehty lähempää tuttavuutta, jos mitäänymmärtämätön emäntä olisi päästänyt mäyryläisen täyttämään luonnon sille osoittamaa tehtävää.



Jarvis lähettää Jussipaidalle kiitoshaukahduksen ja hännänheilutuksia!

Elämää keittiössä

Mäyräkoira tahtoo olla siellä missä tapahtuu. Jos emäntä tekee keittiön pöydän äärellä töitä, mieluisin paikka on emännän sylissä. Kirjoittaminen koira kainalossa on kovin vaikeaa, joten olemme päätyneet toiselle osapuolelle hiukan vastentahtoiseen kompromissin: Jarviksen paikka on viereisessä tuolissa.




Suuret ikkunat odottavat vielä tiivistämistään ja asunnossa vetää, joten turkilla varustettu sohvasaukko tarvitsee mielestään tuolipaikan lisäksi viltin. Sen sisällä on hyvä torkkua ja välillä luoda emäntäänsä tuimia katseita.

Automatka, osa 2

Kerroin taannoin, että Jarvis matkustaisi autossa mieluiten etupenkillä istuvan sylissä, nojaten etutassuillaan kojelautaa vasten. Toinen mielipaikka olisi kuskin sylissä, johon päämäärätietoista mäyräkoiraa ei turvallisuussyistä(kään) päästetä. Nappasin kuitenkin kuvan, kun mäyryläinen onnistui viimeksi mönkimään haluamaansa paikkaan.



Kauaa ei saanut tyytyväinen koira katsella ulos ikkunasta. Loppumatka kului mököttäen emännän jaloissa.

Epäluulo

Mäyräkoirat suhtautuvat hyvin epäluuloisesti reviirilleen tunkeutuviin uusiin asioihin. Kuten kameraan.



Muita epäluuloa aiheuttaneita asioita: uusi lamppu, astianpesukone, keittiön kylmäkaappi (johon välit lämpenivät sen jälkeen kun Jarvis huomasi, että siellä säilytetään hänen ruokiaan ja herkkujaan), veljeni sekä kylpyhuoneen lattiankuivaaja, joka on yhä Jarviksen mielestä niin epäilyttävä, että sille muristaan joka kerta kun lattiaa kuivataan suihkun jäljiltä.

Sunnuntailenkillä

Sunnuntailenkkeily ei yleensä tarkoita sitä, että mäyräkoira matkustaa palvelusväkensä sylissä, vaikka Jarvis kyllä pitäisi ajatuksesta. Kun säkäkorkeus on ylväät kaksikymmentä senttiä, yläilmoista näkee jäniksiä, variksia ja oravia huomattavasti paremmin. Ei siis ihme, ettei koiraherran keskittymiskyky oikein riitä kuvissa poseeramiseen.




Vain mäyräkoira voi säilyttää suuruudenhullun ylpeytensä jopa tähyillessään valtakuntaansa jonkun sylistä.

Studioapulainen

Jarvis viihtyy hyvin Manboyn studiolla, mutta äänitykset eivät ole lainkaan sen mieleen - silloin avulias studioapulainen jää surkeana suljettujen ovien taakse. Useimmat mäyräkoiranomistajat tuntevat ilmiön nimeltä suljettujen ovien kammo, se on mäyräkoiria vaivaava fobia, joka tarkoittaa sitä että juuri siihen paikkaan on päästävä, jonne johtava ovi on suljettu. Ne taitavat epäillä, että suljettujen ovien takana syödään lihapulleja, nakkeja ja muita mäyräkoirien mieliherkkuja.



Onneksi studion sohvalla on hyvä mököttää. Loukattu mäyräkoira välttelee katsetta, ei innostu leikeistä ja kääntää päksin kohti, jos yrittää rapsuttaa.



Onko suljettujen ovien kammo tuttu muissakin koiratalouksissa?